Michael Schumacherin maailmanmestaruuksien voimakas taustavaikuttaja ja yksi takavuosien F1-varikkojen tunnetuimmista hahmoista, Ross Brawn, on valoittanut formulamaailmaa vuonna 2002 kuohuttaneen Itävallan GP:n maaliintulon taustoja.

Kautta ylivoimaisesti hallinnut Ferrari eteni kilpailussa tuttuun tapaan kaksoisjohdossa järjestyksessä Rubens Barrichello-Schumacher. MM-pistejohdossa ollut saksalainen oli tallin selkeä ykköskuski, ja Barrichellon kohtalona olikin alistua aina tallikaverin tilanteen niin vaatiessa. Vaikka muiden tallien kuljettajista ei tuona vuonna uhkaa saksalaiselle löytynytkään, ei Ferrari halunnut joustaa kuljettaja-asetelemansa suhteen.

Barrichello päästi Schumacherin ohitseen juuri ennen ruutulippua kuin mieltään osoittaakseen. F1-fanit suhtautuivat tallimääräykseen tyrmäävästi, ja paikalla ollut itävaltalaisyleisö antoikin mielipiteensä kuulua buuausten muodossa. Palkintokorokkeella Schumacher yritti vielä korjata tilannetta antamalla Barrichellon nousta ykköskorokkeelle, mutta tästä protokollaerheestä suuttui puolestaan FIA lätkäisten tallille miljoonan dollarin sakon.

F1-maailmasta muutama vuosi sitten vetäytynyt Brawn kertoi F1 Racingin henkilöhaastattelussa tallin yllättyneen siitä, miten suureksi asiaksi tallimääräysjupakka lopulta paisui.

– Olimme sopineet jo ennen kisaa selvästi, että tällaisessa tilanteessa Rubensin tulisi päästää Michael ohitseen. Mutta kun kilpailussa käskimme häntä toteuttamaan tämän suunnitelman, alkoi hän valittamaan kyseenalaistaen koko käskyn. Samaan aikaan Michael kysyi omassa keskustelussaan, miksei Rubens jo siirry syrjään, Brawn muistelee.

– Painotimme Rubensille voimakkaasti kyseessä olevan käskyn, sillä asiasta oltiin sovittu selvästi ennen kilpailua. Hän teki sijoitustenvaihdosta kuitenkin erittäin näyttävän show’n, joka oli kannaltamme valitettavaa, Brawn toteaa.

Brawnin mukaan jälkikäteen asiaa tarkastelemalla tilanne näyttää hyvinkin selkeältä, mutta hän puolustautuu tallin halulla pitää kuljettajat kurissa ilman uhkaa sooloilusta.

– Emme osanneet silloin aavistakaan, että tallimääräyksen toteuttamisesta olisi meille enemmän haittaa kuin mahdollisessa sisäisessä tottelemattomuudessa. Jos voisin tehdä asiat toisin, en toteuttaisi tallimääräystä. Itävallan tapahtumat olivat virhe, Brawn myöntää.

Brawn teki Schumacherin kanssa yhteistyötä sekä Benettonilla 1991-1995, Ferrarilla 1996-2006 ja Mercedeksellä 2010-2012. Kaksikko niitti menestystä Schumin ajotaitojen ja Brawnin taktisen nerokkuuden ansiosta.

– Michael oli älykäs persoona, joka kiinnitti erityistä huomiota taktisiinkin asioihin. Hän oli aidosti kiinnostunut parantamaan omaa suorituskykyään, ja esimerkiksi kovaa fyysistä kuntoa ylläpitämällä hän pystyi suoriutumaan radalla kilpailijoitaan tasaisemmin ja paremmin. Hän analysoi kaiken ollen erittäin terävä, Brawn kehuu.