Tuore Mercedes-kuljettaja Valtteri Bottas esiintyi tallinsa tehtaalla työskenteleville tänään, kun talli vahvisti suomalaisen sopimuksen Nico Rosbergin korvaajana.

Bottas kehui ilmoituksen yhteydessä järjestetyssä pienimuotoisessa lehdistötilaisuudessa tallia kiittäen saamastaan tilaisuudesta. Vuodesta 2013 asti formula ykkösissä ajanut Bottas asetti samalla itselleen selkeän tavoitteen tulevaksi kaudeksi.

– Williamsilla olin kaikkiaan yhdeksän kertaa palkintopallilla, mutta voittoa ei tililleni heltynyt. Se on ensimmäinen tehtäväni tässä tiimissä.

Mercedeksen autolla voitto on odotusarvo, mutta ennen ykköskorokkeelle kipuamista Bottas saa päihittää toisen hopeanuolen. Lewis Hamilton on kuitenkin tallikoverina kenties sarjan kovin luu.

– Hän on erittäin nopea. Arvostan häntä sekä kuljettajana että henkilönä. Tärkeintä on kuitenkin, että teemme kaikkemme tiimin eteen, Bottas linjasi.