Valtteri Bottaksen Mercedes-siirto on nyt vihdoin pomminvarma asia. Tallin tehtaalla uudelle työnantajalleen virallisesti esiintyneestä suomalaisesta paistoi livelähetyksessä sellainen määrä helpotusta ja intoa, että se ei voinut olla tarttumatta myös ilmoitusta näyttöpäätteiden äärestä katsoneisiin F1-faneihin.

Koska Bottaksen liittyminen hopeanuolen riveihin on ollut maailman huonoiten varjeltu salaisuus jo kuukauden ajan, on miehen tilanteesta ehditty sanoa jo kaikki olennainen. Kenellekään ei voi olla epäselvää, että kyseessä on nopea ja lahjakas kuljettaja, jolla on mahdollisuudet upeisiin suurtekoihin.

Bottas on sinänsä vielä katsomaton kortti, että hänestä ei löydy selkeitä puutteita tai ominaisuuksia, jotka estäisivät mahdollisuuden olla parhaista parhain. Neljä kautta Williamsilla tarjosivat upeita hetkiä. Mutta vaikka jokainen F1-kuljettaja janoaa voittoja, ei Bottas niistä paria poikkeusta lukuun ottamatta voinut koskaan taistella. Erinomaiset suoritukset kaluston suorituskykyyn nähden sytyttivät asiantuntijat, mutta eivät ehkä suurta yleisöä.

Mercedeksellä tuo kaikki muuttuu. Alla on kalusto, joka tulee olemaan tulevallakin kaudella sarjan parhaimpia, suurimmalla todennäköisyydellä paras. Tilauksessa ei voi olla mitään muuta kuin voittoja, paalupaikkoja, isoja MM-pisteitä ja Lewis Hamiltonin rökittämistä.

Bottas tietää, mitä hänen täytyy tehdä. Nyt on aika lunastaa suuret lupaukset.