Kommentti: Uusissa F1-säännöissä piilee suuri riski: ”Mitä hyötyä nopeammista autoista on, jos ne eivät voi ohittaa?”

Tulevalta formulakaudelta odotetaan uusien sääntöjen myötä todella paljon. Nopeampien ja aggressiivisempien autojen tarkoituksena on paitsi leikata kierrosaikoja, myös pistää kuljettajat kovaan fyysiseen rääkkiin. Lyhyesti sanottuna: F1-auton ajaminen vaatisi jälleen munaa.

Tältä osin uudistukset tulevat varmasti lunastamaan lupauksensa. Mutta samalla se luo sarjan ylle uhkakuvan, josta asiantuntijat ovat yrittäneet varoitella F1-kansaa jo pidemmän aikaa.

Kaunis ajatus, suuri riski

Kerrataan vielä lukijoille, joilta muutospuhe on mennyt ohitse.

Kauden 2017 autoista on pyritty luomaan F1-ohjuksia, jotka leikkaisivat nykyisistä kierrosajoista pois hurjimpien puheiden mukaan jopa viisi sekuntia. Näin suuri ero edellisiin kilpureihin saadaan autojen mutkaominaisuuksia parantamalla. Autoista tulee leveämpiä ja matalampia, mikä parantaa auton aerodynaamisia ominaisuuksia hurjasti. Myös renkaat kokevat suuria muutoksia, sillä niitäkin levennetään, jotta ne tarjoisivat parempaa pitoa. Tarkemmin muutoksiin voi tutustua vaikkapa tämän erinomaisen Youtube-videon kautta.

Kyseessä on siitä eriskummallinen sääntömuutos, että autoista tehdään nopeampia. Aiemmin muutoksilla on haettu aina päinvastaista.

Kyseessä on siitä eriskummallinen sääntömuutos, että autoista tehdään nopeampia. Aiemmin muutoksilla on haettu aina päinvastaista.

Odotukset ovat korkealla, mutta uusista säännöistä on turha odottaa yhtä maagista sateentekijää, joka poistaisi kaikki sarjan ongelmat ja nostaisi sen viihdyttävyyttä. Lukuisat asiantuntijat ovat yrittäneet korostaa tätä, mutta suuri yleisö on mielummin ummistanut korvansa varoittavilta puheilta. He haluavat uskoa tämän olevan F1-sarjan pelastus, eikä siinä ole mitään väärää.

Mitä iloa on nopeammista F1-autoista, jos ne eivät voi ohittaa?

Mitä enemmän aerodynaamiset ominaisuudet määrittelevät autojen suorituskykyä, sitä vaikeampaa niiden on suoriutua muissa kuin optimioloissa. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että toisen auton seuraaminen lähietäisyydeltä muodostuu erittäin vaikeaksi. Ja jos mutkissa ei päästä tarpeeksi lähelle, miten ohitusta voisi edes yrittää suoralla tai sitä seuraavalla jarrutusalueella?

Pahimmissa uhkakuvissa normaaliolosuhteissa ajettavasta kilpailusta uhkaa muodostua 2000-luvun alkuvuosien kaltainen tylsä tapahtuma, jossa autot ovat liian aerodynaamisia luomuksia kyetäkseen seuraamaan toista autoa lähellä.

Pahimmissa uhkakuvissa normaaliolosuhteissa ajettavasta kilpailusta uhkaa muodostua 2000-luvun alkuvuosien kaltainen tylsä tapahtuma, jossa autot ovat liian aerodynaamisia luomuksia kyetäkseen seuraamaan toista autoa lähellä.

Moni muistelee kaiholla 2000-luvun alkuvuosien F1-autoja, mutta nostalgioinnin vastapainoksi kannattaa tuota aikaa tarkastella myös realismilasien läpi. Muistatteko ne tylsät kilpailut, joissa ei tapahtunut mitään, koska kukaan ei pystynyt ohittamaan?

Muistelemme mielellämme Kimi Räikkösen kauden 2005 Japanin GP:n upeaa suoritusta, mutta kuka muistaa enää kuolettavan tylsän Espanjan GP:n vuodelta 2002?

Valhe, emävalhe, tilasto

Tai pystyihän sitä ennenkin ohittamaan, nimittäin varikkokäyntien yhteydessä. Lisäbensan lorottaminen tankkiin kesken kisan on asia, jota tunnutaan kaipaavan takaisin, vaikka kaiken järjen mukaan jo kuopattu F1-perinne saisikin pysyä naftaliinissa.

Lisäbensan lorottaminen tankkiin kesken kisan on asia, jota tunnutaan kaipaavan takaisin, vaikka kaiken järjen mukaan jo kuopattu F1-perinne saisikin pysyä naftaliinissa.

Autosportin tilasto osoittaa F1-sarjan eläneen ohitusköyhintä aikakauttaan ajanjaksolla, jolloin välitankkaus oli sallitu. Kuljettajat ja tallit tiesivät, ettei radalla kannattanut yrittää yltiöpäisiä temppuja ohi päästäkseen, vaan sijoituksen nostaminen kannatti suorittaa siistillä tavalla varikkokäynnin yhteydessä. Tämän oivaltaminen ja hiominen täydelliseksi oli muuten yksi Michael Schumacherin mestaruuksien suurimmista tekijöistä.

Samainen tilasto kertoo meidän elävän tällä hetkellä myös sarjan historian ohitusrikkainta aikaa, joka viekin meidät seuraavan pohdinnan äärelle. Ohitustilastoa ei tule tulkita orjallisesti vain numeroita tuijottamalla.

Kaikki varmasti ymmärtävät syyn sille, miksi vuodesta 2011 eteenpäin sarjassa on nähty keskimäärin enemmän ohituksia kuin koskaan aiemmin. Avattava takasiipi DRS sekä Pirellin helposti kuluvat renkaat ovat tehnyt ohituksista pahimmillaan vain ”siirtymiä” edessä olevan auton edelle. Näiden muutosten voidaan sanoa syöneen ohitusten merkitystä. Sarja on heilahtanut toisesta ääripäästä toiseen.

Pirellin kestävyydeltään jossain muovailuvahan ja sulan voin välissä olevat renkaat ovat jäämässä kuljettajien mieliksi historiaan, mutta kestävämmät kumit poistavat yhden ohituksia viime kausina helpottaneen tekijän. F1-faneilla voi tulla vielä nopeasti suorituskykynsä menettäviä ”mustia pyöreitä Pirellejä” ikävä.

Mitä sarja haluaa olla?

Rakastamme muistella Ayrton Sennan ja Alain Prostin välisiä kaksinkamppailuja, mutta samalla unohdamme sen tosiasian, ettei voittotaistelu ollut yhtään sen jännittävämpää, kuin mitä se on ollut kolmella edelliselläkään kaudella.

Fernando Alonso osui tavallaan oikeaan todetessaan 1980-luvun kilvanajon olleen pahimmillaan nykykatsojasta tappavan tylsää. Rakastamme muistella Ayrton Sennan ja Alain Prostin välisiä kaksinkamppailuja, mutta samalla unohdamme sen tosiasian, ettei voittotaistelu ollut yhtään sen jännittävämpää, kuin mitä se on ollut kolmella edelliselläkään kaudella.

Totta tämä puoli, Fernando-hyvä, mutta tuolloin kilpailuissa riitti tapahtumia myös kärjen takana. Ohituksia tapahtui, eikä keskeytys tekniseen ongelmaan ollut harvinainen vieras edes kärkitallien kuljettajilla. Ja olivathan ne autot äänekkäämpiäkin, annetaan sen verran myötäilyä ainaisille moottoriäänten perään itkeville.

Formula ykkösten tulee olla moottoriurheilun kruununjalokivi, siitä kaikki ovat varmasti samaa mieltä. Kynnyskysymykseksi nouseekin määritelmä, jolla tähän päästään. Täytyykö autojen olla nopeimpia mahdollisia rataluomuksia, jota planeettamme päällään kantaa? Vai täytyykö kilvanajon olla kaikista sarjoista viihdyttävintä?

Mikäli vain ensimmäinen riittää, voi tämän tekstin kuitata turhana höpinänä. Mutta ilman keinotekoisia sääntömuutoksia on molempien saavuttaminen samanaikaisesti jotakuinkin mahdotonta.

Sarjassa riittää paljon paikattavaa, mutta kaikki sisäiset sotkut poliittisista kädenväännöistä epätasa-arvoiseen hierarkiaan ovat toissijaisia kysymyksiä sen rinnalla, että F1 uhkaa menettää yleisön mielenkiinnon. Jos kilpailuista muodostuu jonoajeluita, ei yhtäkään F1-fania lämmitä se fakta, että autot ovat nopeampia kuin koskaan ennen.