McLarenin tulokaskuljettaja Stoffel Vandoorne palaa halusta päästä kilpailemaan, vielä on kuitenkin odotettava pari kuukautta.

Viime kaudella Vandoorne tuurasi Bahrainissa Fernando Alonsoa ja ajoi heti pisteille, muutoin hänen työmaansa oli Japanin Superformuloissa.

– Tässä on nyt tehty enemmänkin mediahommia, ja ne eivät ole minulle ihan kaikkein hauskinta aktiviteettia, mutta kuuluvat toki kuvioon, Vandoorne sanoo F1 Todayn mukaan.

– Ajaminen on se juttu, tietenkin. Ette pysty edes kuvittelemaan, kuinka paljon olen jo nyt odottanut, että pääsisin ajamaan kilpaa.

– Melbourne siintelee jo tiukasti silmissä, voi kunpa kausi alkaisi jo aikaisemmin, Vandoorne siunailee.

Melbournen avauskilpailu ajetaan 26. maaliskuuta.