Haasille täksi kaudeksi siirtynyt Kevin Magnussen odottaa paljon tulevalta yhteistyöltä tuuden tallikaverinsa Romain Grosjeanin kanssa. McLarenilla ja Renault’lla kisannut tanskalainen uskoo kahden kokeneen kuljettajan auttamaan tallia kehittymään oikeaan suuntaan.

Debytoidessaan sarjassa 2014 McLarenilla sai Magnussen rinnalleen erittäin kokeneen Jenson Buttonin, joka opetti tulokkaan sarjan tavoille. Viime kaudella vain yhden kokonaisen kauden verran kokemusta omannut juutti sai rinnalleen ensimmäisiä askeleitaan sarjassa ottaneen Jolyon Palmerin. Tilanne oli hankala, sillä Renault oli jälleenrakennusvaiheessa eikä auto ollut parhaimmillaankaan kummoinen.

Toiseen kauteensa valmistautuva Haas tarvitsee Magnussenin mukaan juuri tällä hetkellä kaksi kokenutta kuljettajaa, jotka voivat auttaa sitä selviytymään uusista eteen asettuvista haasteita.

– Suosin itse kokenutta tallikaveria. Se on hyväksi sekä tallille että myös minulle, sillä voin olla varma, että voin oppia oikeita asioita häneltä, Magnussen toteaa motorsport.comille.

– Opin kyllä Jolyoniltakin viime vuonna, mutta Romainilta tulen varmasti oppimaan tulevana vuonna enemmän, koska hän on erittäin nopea. Jota toki Jolyonkin oli, mutta Romainilla on lisäksi kokemus puolellaaan, Magnussen analysoi.