Force Indialle siirtynyt Esteban Ocon aikoo olla pisteillä kauden 2017 jokaisessa kilpailussa.

Oconin F1-ura alkoi Manorilla kesken viime kauden.

– Meidän tavoitteemme on olla valmistajien MM-sarjassa kolmen prhaan joukossa, Ocon paukauttaa F1 Todayn mukaan.

– Se tarkoittaisi, että meidän on ohitettava yksi isoista huipputiimeistä, mutta uudet säännöt voivat hyvinkin antaa siihen mahdollisuuden, ranskalainen näkee.

– Kun moottorinkehitystä jarruttanutta päivityspolettisysteemiä ei enää ole, erojen pitäisi olla pienempiä ensi kaudella.

– Minun on pystyttävä heti hyviin suorituksiin. Vaikka sopimukseni on kaksivuotinen, ensimmäinen vuosi ei saa mennä opetteluun. Oma tavoitteeni on olla pisteillä kauden jokaisessa kilpailussa ja TOP 5:ssä mahdollisimman usein. Onneksi kävin sen opetteluvaiheen jo viime vuonna ja pääsin samalla tutustumaan moniin uusiin ratoihin.

– Tallikaverini Sergio Perez on arvostettu kuljettaja, mutta lähden siitä, että voitan hänet ja monet muutkin.

Ocon on valmistautunut huolella siihen, että ensi kauden autot vaativat enemmän fysiikkaa kuljettajilta.

– Olen harjoitellut kovaa viisi kertaa viikossa. Voimaharjoittelua ja juoksumattoa sekä muuta peruskestävyyttä. Minun on kerättävä viisi kiloa lisää lihasmassaa ensi kaudeksi. Kun autot nopeutuvat, tulee ajaminen rankemmaksi kaikille.