Carlos Sainz juniorin isä Carlos Sainz senior haluaa oikoa käsityksiä, joiden mukaan Red Bullin toiminta hänen poikaansa kohtaan olisi ollut jollakin tapaa väärin tai epäoikeudenmukaista.

Sainz jr toki on tuonut julki pettymyksensä siitä, että Red Bull nosti kesken viime kauden Toro Rossolta ykköstiimiinsä Max Verstappenin, eikä häntä.

Samalla Red Bull teki Sainz jr:ää tavoitelleille Renaultille ja Mercedekselle heti selväksi, ettei hänen sopimuksensa ole ostettavissa ulos.

– Paljon puhutaan siitä, että Red Bull olisi kaikessa tässä jonkinlainen pahojen poikein kerho. Mutta en näe asiaa lainkaan niin. Me olemme heille paljosta velkaa, sanoo Sainz senior radioasema Cadena Serille.

– Kaikkein tärkein asia on nyt keskittyä vain ja ainoastaan kauteen 2017. Carlos on vielä nuori, ja jos kausi 2017 menee hyvin, olen aivan varma, että mahdollisuuksia aukeaa. Nyt on pistettävä kaikki peliin ja keskityttävä koko vuosi täydellisesti omaan tekemiseen, siäpappa muistuttaa.

Sainz jr aloittaa jo kolmannen kautensa Toro Rossolla.