Apulaistallipäällikkö Claire Williamsin mukaan tiimin heikko vuosi saa heidät tekemään entistä enemmän töitä ensi kautta varten. Kukaan ei voi levätä laakereillaan.

Kahdella edelliskaudella Williams oli valmistajien MM-sarjan kolmas, nyt se romahti viidenneksi.

– Me kyykkäsimme hieman tänä vuonna, mutta koen sen tallin toimintaa virkistäväksi. Nyt joudumme kaikki miettimään asioita paljon tarkemmin ja perusteellisemmin; mikä meni pieleen ja missä on parannettavaa, Williams sanoo Autosportilla.

– Kuten Frank Williams aina sanoo, suorituskykyisyys on aerodynamiikkaa, aerodynamiikkaa ja vielä kerran aerodynamiikkaa.

– Meillä oli sillä alueella perustavanlaatuinen ongelma, mutta en halua osoitella ketään sormella. Koko tiimillä on parannettavaa. jos olisimme tehneet kaiken täydellisesti, olisimme maailmanmestareita – mutta emme ole, Williams sanoo.