McLarenin uusi toimitusjohtaja Zak Brown vakuuttelee, ettei Fernando Alonsolla ole houkutusta siirtyä Mercedekselle Nico Rosbergin lopetettua.

Alonso on jo kaksi kautta joutunut kituuttamaan huonolla autolla jonon jatkona, joten voisi kuvitella, että kaksinkertainen maailmanmestari olisi kiljuen menossa huipputalliin, jos kutsu käy.

– Meillä on hänen kanssaan vedenpitävä sopimus, joten en ole huolissani. Fernando on hyvin onnellinen täällä, Brown sanoo F1i.comille.

– Totta kai hän haluaa ennen kaikkea voittaa kilpailuja, mutta niin haluamme me kaikki. Emme ole silti lainkaan huolissamme, olemme oikein luottavaisia nykytilanteeseen.

Aiemmin Ron Dennis on kertonut pariinkin kertaan, että Alonson sopimuksessa ei ole minkäänlaista pykälää, mikä mahdollistaisi siirron muualle sopimuskauden aikana.