Sergio Perez ajoi loistokauden ja saavutti ensimmäisenä kuljettajana Force Indian historiassa 100 MM-piteen rajan yhden kauden aikana.

Perez uskoo kauden 2017 uusien autojen ja sääntöjen olevan nimenomaan heille valtava mahdollisuus.

– Ensi vuosi on meille kaikkien aikojen sauma menestyä vielä paremmin, Perez sanoo GP Updatella.

Force India nousi tällä kaudella MM-pisteissä neljänneksi ohi Williamsin.

– Olemme joka vuosi parantaneet sijoituksiamme, emme halua pysäyttää sitä vauhtia. On täyttä realismia lähteä tavoittelemaan kolmospaikkaa.

– Meillä on paljon potentiaalia, oikeat ihmiset töissä ja ensi vuoden budjettimmekin näyttää tosi hyvältä. Emme pysty budjetissa tietenkään siihen, mihin isot tehdastiimit, mutta uskon silti vahvasti mahdollisuuksiimme. On vain tehtävä asiat oikein, Perez uskoo.