Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner tyrmää huhut siitä, että Carlos Sainz jr saattaisi ajaa Mercedeksellä ensi kaudella.

Red Bull on jo aikaisemmin sanonut suoraan, että Max Verstappen ja Daniel Ricciardo eivät varmasti liikahda mihinkään. Toro Rosson Sainz on kuitenkin pyörinyt sitkeästi huhuissa.

– Miksi ihmeessä me niin tekisimme? Carlos on tehnyt loistavaa työtä ja hän on Red Bullin kuljettaja. Olemme investoineet paljon saadaksemme hänet F1:een, lisäksi hänellä on pitkä sopimus, Horner sanoo Planet F1:n mukaan.

– Mitä järkeä meille olisi tarjota hopealautasella päävastustajallemme yksi isoista lahjakkuuksistamme?

– Mielestäni Mercedeksen kannattaa antaa mahdollisuus joko Valtteri Bottakselle tai Pascal Wehrleinille. Ei voi tietää, ennen kuin kokeilee. Mekin annoimme aikoinamme mahdollisuuden Sebastian Vettelille ja Daniel Ricciardolle.

– Silloin moni sanoi meille, että ottakaa Kimi Räikkönen, mutta otimme Ricciardon. Ennen kuin näille kavereille antaa mahdollisuuden, ei voi tietää, kuinka he kovassa paikassa pärjäävät, Horner sanoo.