Uransa lopettanut F1-maailmanmestari Nico Rosberg on paljastanut, että haluaa ryhtyä näyttelijäksi.

– Haluaisin yrittää näyttelemistä. Tunnen useitakin saksalaisnäyttelijöitä, joten miksi en jonakin päivänä voisi kokeilla. Se olisi hauskaa, Rosberg sanoo AFP:lle.

– Minulla on sitä paitsi kokemustakin, koska kuljettajana tein useitakin mainoksia. Olisi hienoa olla joku supersankari.

Rosberg kertoo myös, että mestaruuden jälkeen on pitänyt kovastikin kiirettä.

– Olen edustanut monenlaisissa tilaisuuksissa ja juhlissa. Vasta jouluna pääsen kunnolla vapaalle. Lähdemme Ibizalle perheen kanssa. Tuntuu hienolta ajatukselta, että saan nyt viettää enemmän aikaa perheeni kanssa, Rosberg sanoo.