Max Verstappen sanoo, ettei hän ole kauden aikana kokenut tärkeäksi vastata kriitikoilleen yhtään mitään.

Verstappen on saanut paljon kritiikkiä ajotyylistään.

– Keskityn aina vain omaan tekemiseeni ja siihen, että pystyn tekemään parhaan mahdollisen tuloksen. Näin se vain menee, minua eivät muiden kommentit kiinnosta, Verstappen sanoo Crash.netillä.

– Kausi oli aika positiivinen. En tosiaankaan odottanut ennen kauden alkua, että olisin nyt Red Bullilla ja GP-voittaja. En voi valittaa, takana on todella muistorikas kausi.

– Paljon oli asioita, joista opin. Tämä on hyvä alku kohti vielä parempaa ensi kautta.

Verstappenilla on ikää vasta 19-vuotta. Ensi kauden autot muuttuvat paljon raskaammiksi ajaa, mutta Verstappen ei usko sen olevan ongelma.

– Juuri fysiikkapuolella pystyn parantamaan paljon. Ja niin on myös tehtävä, koska ensi kauden autot eivät ole helppoja ajaa. Toki voimaa tulee minulle vielä luontaisestikin, mutta fysiikan parantaminen on asia, jota ei voi koskaan unohtaa.