Max Verstappen kehuu itseään etenkin siitä, että onnistui niin hyvin sopeutumaan Red Bullille siirryttyään Toro Rossolta kesken kauden.

19-vuotias nuorukainen piti sitä kauden kovimpana saavutuksenaan.

– Siirtyminen kesken kauden oli minulle tämän vuoden suurin haaste. Kun vaihdat tallia, et tiedä oikeastaan yhtään mitään. Et tiedä, kuinka auto käyttäytyy ja miltä se tuntuu, etkä tiedä, kuinka hyvin selviät siitä. Onneksi minä selvisin, mutta olin valmistautunut hyvin. Se oli minun suurin saavutukseni tällä kaudella, Verstappen sanoo GP Updatella.

Verstappen kuitenkin sanoo, ettei tuntenut oloaan hyväksi RB12-autossa ennen kuin Malesian kilpailussa.

– Alku oli hankala, kun en tiennyt oikein, mitä asioita autossa olisi pitänyt muuttaa. Minulla oli siitä todella vähän kokemusta. Toro Rossolla aloittelin jo toista vuotta, joten tiesin täysin, miten kaikki toimii, ja mitä pitää tehdä. Jos jarruihin, ohjaukseen tai kaasuun tehtiin jotakin muutoksia, tiesin heti, mitä oli tehty. Kaikki nämä asiat tekivät vaihtamisesta vaikeaa.

– Vasta Malesiaan sain auton sellaiseksi, mistä itse pidin. Onnistuin mielestäni lopulta sopeutumaan loistavasti uuteen tilanteeseen, Verstappen selvitti.