Nico Rosbergin yllättävä lopettaminen on entisen F1-tähden Mark Webberin mukaan iso onnenpotku hänen maanmiehensä Daniel Ricciardon maailmanmestaruushaaveille.

Australialainen ajoi tasaisen ja hyvän kauden 2016 ja oli MM-sarjan kolmas.

– Daniel oli minusta kauden tasaisin ja varmin kuljettaja. Hän on ilman muuta maailman kolmen parhaan kuljettajan joukossa, Webber sanoo The Age -lehdelle.

Red Bullilla on kovat odotukset kaudesta 2017, sillä tekninen johtaja Adrian Newey on yksi sarjan arvostetuimmista auton suunnittelijoista.

– Mercedes ei pysty korvaamaan Nicoa näin nopeasti riittävän hyvällä kuljettajalla, joten jos Red Bull saa tehtyä hyvän auton, on Ricciardolla varmasti hyvä mahdollisuus maailmanmestariksi.

– Nico ja Lewis Hamilton ajoivat toisiaan koko ajan yhä parempiin suorituksiin. Nyt tilanne on erilainen. Hamilton on toki briljantti ja armoton kuljettaja, mutta ensi kaudella Mercedeksellä ei ole kahta tähtikuljettajaa kirittämässä toisiaan, Webber perustelee näkemystään.