Vuoden 1978 maailmanmestari Mario Andretti uskoo, että Sebastian Vettel pystyy voittamaan vielä maailmanmestaruuden Ferrarilla.

Kausi 2016 ei tosin tarjonnut Ferrarille yhtään voittoa, mutta Andrettin usko on vahva.

– Olisi mahtavaa nähdä Vettelin voittavan mestaruus Ferrarilla, koska tiedän, että sitä hän todellakin haluaa. Uskon että hänen erittäin hyvät ja harmoniset välinsä tallikaveri Kimi Räikkösen kanssa tulevat jatkossakin auttamaan häntä paljon tuossa tavoitteessa, Andretti sanoo ESPN:lle.

Andretti sanoo myös ymmärtävänsä Vettelin ajoittaista turhautumista.

– Totta kai huippukuljettaja, joka on jo voittanut mestaruuksia, turhautuu, kun tallin suorituskyky ei ole sellainen kuin pitäisi.

– Mutta uskon edelleen vahvasti, että yhtälö Vettel ja Ferrari tulee toimimaan. Hän kuuluu siihen tiimiin, ja todella monet toivovat heidän onnistuvan. Ja minä totisesti kuulun siihen joukkoon.