Valtteri Bottaksen siirto Mercedekselle alkaa näyttää yhä varmemmalta. Tosin F1:ssä, jos missä, mikään ei ole varmaa ennen kuin nimet ovat paperissa.

Jos brasilialais- ja saksalaismedian uutiset Felipe Massan paluusta Williamsille pitävät paikkansa, on Bottas Mercedeksen mies. Menen nyt asioiden edelle, mutta silti spekulointi jo ennalta on paikallaan.

Jos sopimus syntyy, kysymys kuuluu, miten Bottas pärjää Lewis Hamiltonia vastaan? Onko Bottas kuljettajana huonompi vai parempi kuin Nico Rosberg?

Vaikka Rosberg voitti maailmanmestaruuden, ei häntä ole koskaan arvostettu aivan absoluuttiseksi huippukuljettajaksi. Jos mietitään herrojen uraa, ei Bottasta ainakaan kovin paljon Rosbergia huonommaksi kuljettajaksi ole koskaan mielletty – pikemminkin päinvastoin. Kalusto on vain ollut herroilla kovin erilainen.

Jos oletetaan, että Bottas on yhtä hyvä kuljettaja kuin Rosberg, pääsemme mielenkiintoiseen lopputulemaan; jos Rosberg pystyi Mercedeksellä maailmanmestaruuteen ja lyömään Lewis Hamiltonin, miksi ei pystyisi Bottaskin?

Tosin se vaatii muutamaa asiaa. Avauskausi uudessa tallissa ei ole koskaan ruusuilla tanssimista. Bottaksen olisi silti onnistuttava erinomaisesti säilyttääkseen paikkansa Mercedeksellä myös 2018. Silloin nykyisistä sopimuksistaan vapautuvat esimerkiksi Sebastian Vettel ja Fernando Alonso.

Jos Bottas onnistuu ja saa jatkaa, hänellä on kaikki mahdollisuudet mestaruuteen 2018 tai myöhemmin.

Ja vaikka Mercedes pitäisikin suomalaisen vain yhden kauden ajan, vuodeksi 2018 avautuu paikkoja mielenkiintoisista tiimeistä. Mercedes-vuoden – onnistuneen sellaisen – jälkeen Bottas olisi varmasti vahvoilla mihin tahansa.

Bottas koki jo urallaan yhden valtavan pettymyksen, kun hän ei päässyt Ferrarille Kimi Räikkösen tilalle 2016, kuten uumoiltiin. Jos Mercedes pesti nyt toteutuu, oli Ferrari-diilin mönkään meneminen onnenpotku Bottakselle.

F1:ssä kuljettajan ura on pienestä kiinni. Yksi siirto oikeaan aikaan oikeaan paikkaan voi määrittää koko loppu-uran. Juuri sellaisesta on nyt kyse Bottaksen kohdalla. Mercedes-diili avaisi ovia jatkossakin. Mutta jos Bottas jää Williamsille ja autoa ei saada suorituskykyiseksi, hän uhkaa hautautua kiistattomista lahjoistaan huolimatta menetettyjen lupausten kalmistoihin.

LAURI HOLLO