McLarenin Fernando Alonso myöntää kaipaavansa voittamista ja taistelua maailmanmestaruudesta. Viimeksi hän on ollut mukana sellaisessa neljä vuotta sitten.

Alonso voitti mestaruuden 2005 ja 2006 ja taisteli siitä tiukasti viimeiseen kilpailuun asti 2007, 2010 ja 2012.

Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa – ja kaikkein hiljaisinta kaksi viime kautta McLarenilla.

– Olen ollut onnekas, kun olen saanut kokea niitä fiiliksiä viisi kertaa urallani. Mutta nyt jo neljän vuoden ajan olen todellakin kaivannut niitä tunteita. Haluan saada vielä mahdollisuuden sellaisiin, Alonso sanoo Autosportille.

– Mutta pitää olla samaan aikaan tyytyväinen; minulla on kaksi maailmanmestaruutta ja monet lahjakkaat kuljettajat eivät koskaan edes pääse F1:een.

– He eivät pääse tuntemaan niitä fiiliksiä, kun starttaat paalulta, voitat, seisot podiumilla tai olet kisan jälkeen lehdistötilaisuudessa.

– Olen onnekas, kun olen kokenut kaikki ne, monet erittäin lahjakkaat kuljettajat eivät ole koskaan. Mutta silti minäkin kaipaan niitä tunteita, Alonso avautuu.