Renault’n paluu kuninkuusluokkaan omana tehdastallina ei sujunut tuloksellisesti mitenkään mairittelevasti. Talli oli valmistajien sarjan kahdeksas vaivaisella kahdeksalla MM-pisteellä. Kautta ei jäädä tallin sisällä muistelemaan kaiholla.

Ongelmat juonsivat juurensa vuoteen 2015. Tuolloin ranskalaismerkki jahkaili konkurssikypsän Lotus-tallin oston kanssa, mikä esti käytännössä tämän kauden auton kehitystyön. Kun kauppa viimein joulukuussa varmistettiin, oli kilpuri auttamatta takaa-ajoasemassa.

Renault’n rataoperatiivisista asioista vastaava Alan Permane myöntää suoraan Autosportille olevansa helpottunut, kun katastrofaalisen huono kausi on nyt jäänyt taakse.

– En ole surullinen hyvästellessäni tämän kauden kilpurimme. On henkisesti raskasta mennä kilpailuviikonloputa toiseen odotukset korkealla, vain kokeakseen pettymyksen kerta toisensa jälkeen, Permane kertaa.

Lotuksella oli 2015 hyvä auto, mutta rahaongelmat estivät kehitystyön, ja se näkyi myös tuloksissa kauden edetessä. Nyt kun taustalla on ison autotehtaan tuki, toivoo Permane tulosten parantuvan jälleen takavuosien tasolle.

– Toivon, että kehitymme jokaisella osa-alueella, ja alkaisimme päästä esimerkiksi aika-ajoissa viimeiseen osioon säännöllisesti.