Daniel Ricciardo olettaa, että ensi kaudella hänen ja tallikaveri Max Verstappenin välit saattavat hyvinkin kiristyä paljon nykyistä enemmän.

Vaikka kilpailu oli kovaa, miesten välit pysyivät hyvinä kuluneella kaudella.

Ricciardo kuitenkin tietää, että asiat voivat muuttua 2017 – varsinkin, jos Red Bull taistelee uudella aikakaudella mestaruudesta.

– En ole naiivi. Jos alamme ensi kaudella taistella voitoista, ilmapiiri jännittyy ja kiristyy väkisin. Niin käy, kun paineet kasvavat, Ricciardo sanoo Planet F1:lle.

– Mutta toivon silti, että voisimme aina kilpailujen jälkeen katsoa toisiamme silmiin ja kehua tallikaveria hyvästä työstä.

Ensin kauden uudet säännöt ja niiden vaikutus ovat iso arvoitus.

– Minä uskon vahvasti, että uudet säännöt suosivat meitä. Aerodynamiikan merkitys kasvaa paljon ja meillä on todella vahva aerodynaaminen osasto, johon luotan täysin, Ricciardo sanoo.