Daniel Ricciardo uskoo, että kaudella 2017 Red Bull on parempi paikka kuin Mercedes.

Kaudesta 2014 Mercedes on hallinnut lajia suvereenisti, mutta nyt säännöt muuttuvat.

– Uskon vahvasti, että me palaamme voittajiksi, Ricciardo sanoo ESPN:lle.

Jo viime kaudella vain Red Bull pystyi Mercedeksen ohella voittoihin: Ricciardo Malesiassa ja Max Verstappen Espanjassa.

– Monet uskovat, että Mercedeksen valtakusi jatkuu. Mutta minä uskon ihan aidosti, ettei niin tapahdu. Meille ei ole muodostunut sellaista itsetyytyväisyyttä viime kausina, pikemmin päinvastoin. Koko tiimi on aivan älyttömän motivoitunut ja voitontahtoinen.

– Moottorikumppanimme Renault teki ison parannuksen viime kaudella ja lisää on tulossa, en malta odottaa kauden alkua.

– On selvää, että Mercedeskin tule olemaan erittäin nopea, mutta ehkä siellä on hiukan vatsa jo menestystä täynnä. Me olemme täysin vastakkaisessa tilanteessa, Ricciardo uskoo.