Mercedes-kuski Lewis Hamilton hävisi viime kaudella niukasti viiden pisteen erolla maailmanmestaruuden tallikaveri Nico Rosbergille. Hamiltonin kausi oli haasteita täynnä.

– Joitain tapauksia on ollut, jotka ovat tuntuneet hieman oudoilta. On ollut epämukavia kokemuksia, mutta toisaalta minun täytyy osata odottaakin niitä, Hamilton sanoi Autosportille.

Hamiltonilla oli kuitenkin tiedossa, että tallin molemmat kuljettajat taistelevat mestaruudesta, jolloin kilpailu on kovaa.

– Se on olosuhteista kiinni. Kun kamppaillaan kärjessä, niin tällaista tapahtuu silloin tällöin. Se on myös tallille hankala tilanne, kun molemmat kuljettajat taistelevat mestaruudesta, Hamilton kertoi.

Rosbergin lopetettua maailmanmestaruuteen, ensi kaudella Mercedes-rattiin hyppää lähes varmasti Valtteri Bottas. Suomalaisella on kova haaste edessään Mercedeksellä, sillä Hamilton uskoo olevansa taas vahvempi ensi kaudella.

– Voitin tänä vuonna enemmän kisoja ja otin enemmän paalupaikkoja, mikä on mahtavaa. Kasvoin kuljettajana, ja suhde, jonka loimme tiimini kanssa, tekee minusta ensi vuonna vahvemman, Hamilton totesi.