Renault sportin kilpailujohtaja Jerome Stroll ylistää Jolyon Palmeria ja kertoo syyt, miksi hän jatkaa Renaultilla myös kaudella 2017.

Sopimus julkistettiin torstaina. Se oli hienoinen yllätys, sillä Palmerin kausi on ollut melko tasapaksu ja tarjolla oli muitakin kuljettajia.

– Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että Jolyon Palmer ajaa meillä myös kauden 2017. Hän on näyttänyt kehittymisen nälkää ja haluaa selvästi kasvaa koko ajan tämän tiimin mukana. Olemme olleet myös vakuuttuneita siitä, miten hän on pystynyt kehittymään kuljettajana koko ajan kauden edetessä, Stroll sanoo F1i.comilla.

– Olemme oikein luottavaisia sen suhteen, että Jolyon ja Nico Hülkenberg muodostavat ensi kaudella kaksikon, joka vahvistaa kovien tavoitteidemme saavuttamista. Ukson, että Nico pystyy omalta osaltaan kokeneempana kuljettajana auttamaan myös Jolyonia yhä parempiin suorituksiin.

– Jolyon ymmärtää loistavasti yhteispelin ja -hengen merkityksen tallissa. Hän osaa motivoida hienosti kaikkia työntekijöitämme ympärillään. Nyt meillä on kuljettajakaksikko, jossa on sopivasti uutta verta ja myös jatkuvuutta, Stroll ylistää.