Sauberin ruotsalaiskuljettaja Marcus Ericsson on Motorsport.comin tietojen mukaan hyvin todennäköisesti myös ensi kaudella tiimin kisakuski.

Sopimuksen uumoillaan syntyvän jo Abu Dhabissa viikon päästä. Sauber ja Manor ovat ainoat tiimit, joiden ensi kauden kuljettajia ei ole julkistettu.

– Uskon jatkavani Sauberilla. Mitään ei ole vielä allekirjoitettu, mutta siltä se nyt näyttää. On kuitenkin odotettava virallista vahvistusta ennen kuin voin kertoa uutisen. Mutta sanotaan, että se on erittäin todennäköistä, Ericsson sanoo.

Sauberin paikoista Ericssonin kanssa kisaavat Brasiliassa tallille tärkeät kaksi pistettä tuonut Felipe Nasr sekä Haasilta lähtevä Esteban Gutierrez, joka bongattiin Brasiliassa palaveeraamassa Sauberin tallipäällikön Monisha Kaltenbornin kanssa.

Ericsson oli pelkästään iloinen, että Nasr toi pisteet tiimiin.

– Felipe teki mahtavaa työtä, se oli tiimille fantastinen juttu. Olen todella iloinen kaikkien työntekijöidemme puolesta. Tämä on tiimipeliä. Tietenkin olisin halunnut itse tuoda ne pisteet, mutta olen tiimipelaaja, joten pisteet olivat pääasia.