Sauber perustelee kuljettajavalintaansa: ”Hän on loistava tiimipelaaja”

Sauberin tallipäällikkö Monisha Kaltenborn kehuu ruotsalaista Marcus Ericssonia erinomaiseksi tiimipelaajaksi. Talli teki vuoden jatkosopimuksen Ericssonin kanssa.

Tällä kaudella Sauberilla on ollut pahoja ongelmia, eikä Ericsson ole vielä saanut yhtään MM-pistettä. Brasiliassa Felipe Nasr ajoi yhdeksänneksi ja nosti Sauberin kahdella pisteellään ohi Manorin valmistajien MM-taulukossa.

– Marcus on jälleen tälläkin kaudella osoittanut, että hän on valmis tekemään todella paljon töitä – usein ekstraakin – saadakseen itsensä ja tiimin kehittymään, Kaltenborn kehuu tallin tiedotteessa.

– Hän on käynyt läpi hankalia aikoja kanssamme, mutta selvinnyt niistä hienosti. Marcus ei ole vain erinomainen kuljettaja, vaan myös mainio tiimipelaaja. Hän ymmärtää, kuinka tiimin kanssa pitää toimia ja pystyy motivoimaan ihmisiä ympärillään.

– F1 lähtee nyt ihan uudelle aikakaudelle, ja ole vakuuttunut, että Marcus on kuljettaja, joka johtaa meidät takaisin keskikastin kamppailuihin, Kaltenborn kertoi.