Romain Grosjean on kerännyt Haasille tällä kaudella 29 MM-pistettä, mutta hänen tallikaverinsa Esteban Gutierrez ei ole saanut pistettäkään.
Silti Grosjean kehuu meksikolaista tallikaveriaan.

Grosjeanin tallikavereina ovat aiemmin hänen urallaan olleet Fernando Alonso, Kimi Räikkonen ja Pastor Maldonado.

– On vaikeaa vertailla näitä keskenään. Mutta voin kertoa, että Esteban on todella nopea, etenkin yhdellä aika-ajokierroksella. Hän on paljon nopeampi, mitä ihmiset ajattelevatkaan, Grosjean sanoo ESPN:n mukaan.

Grosjean kuitenkin ymmärtää myös Haasin ratkaisua olla jatkamatta Gutierrezin sopimusta.

– Hänellä on ollut paljon hankaluuksia kilpailuissa. Varmasti se näkyy, ettei hän ajanut viime kaudella yhtään kilpailua. Tiimi tarvitsee kaksi autoa, jotka saavat pisteitä säännöllisesti. Sikäli ymmärrän ratkaisun.