Renaultilla myönnetään nyt ensimmäistä kertaa, että yrittivät ja epäonnistuivat saada Carlos Sainz Jr. talliin ensi vuodesta alkaen.

Varikolla on liikkunut melkein kaikille avoin salaisuus, että ranskalaistalli teki töitä saadakseen espanjalaisen riveihinsä. Ilmeisesti Renault oli jopa tarjoutunut laskemaan voimanlähteidensä hintaa Toro Rossolle, jotta nämä olisivat suostuneet luopumaan Sainzista.

– Loppujen lopuksi Red Bull ei ollut valmis päästämään häntä menemään. He halusivat pitää hänet vielä yhden vuoden, kommentoi vanhempi Carlos Sainz.

Nyt huhut on vahvistettu myös Renaultin puolelta. Talli kaappasi Sainzin sijaan Nico Hulkenbergin kaudelle 2017 ja nyt kiikarissa on löytää tallikaveri saksalaiselle.

– Teimme kaikkemme saadaksemme Sainzin, kertoo Renaultin tiedottaja espanjalaiselle AS-lehdelle.

– Me halusimme hänet. Halusimme jonkun johtamaan projektiamme ja hän olisi ollut loistava palanen siihen. Red Bull ei kuitenkaan halunnut päästää häntä menemään, Renaultilta vahvistetaan.