Energiajuomayhtiö Red Bullin omistaja Dietrich Mateschitz on innoissaan F1-tallinsa parantuneista suorituksista viime kauteen nähden. Erityisesti itävaltalaisen mieltä lämmittää tallin uusimman talismaanin, Max Verstappenin, otteet.

Hollantilaisnuorukainen on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä, mutta mikään ei poista sitä tosiasiaa, että hän on takonut myös kovaa tulosta Red Bull- siirtonsa jälkeen. Mateschitz on seurannut läheltä F1-maailmaa jo vuosikymmeniä, joten hän tietää Verstappenin potentiaalin. Mateschitz uskaltaa heittää ilmoille jo rohkean vertauksen Ayrton Sennaan.

– Jos ajattelee hänen luontaista lahjakkuuttaan, mielenlujuutta ja rohkeutta, on hänessä potentiaalia kasvaa yhtä suuri F1-tähti kuin mitä Senna oli, Mateschitz toteaa motorsport.comin haastattelussa.

Alku on ollut lupaava, mutta vielä Verstappenia on turha verrata kenties F1-sarjan historian parhaaseen.

– Hänen täytyy pystyä tekemään tulosta usean vuoden ajan. Kukaan ei vielä tiedä, mitä tulee tapahtumaan, mutta uskon hänessä olevan potentiaalia.