McLarenin Jenson Button saattaa hyvinkin ajaa uransa viimeisen GP-kilpailun ensi viikonloppuna Abu Dhabissa.

Virallisesti Button pitää välivuoden 2017, mutta on arveltu, ettei hän välttämättä enää palaa.

– Olen jo jonkin aikaa odottanut tätä päätösviikonloppua. Siitä tulee täysin erityinen luku ajourallani ja elämässäni. Perheeni ja ystäväni tulevat paikalle, mikä tekee kilpailusta vielä erityisemmän, Button sanoo F1i.comilla.

– On aivan varma, että viikonlopusta tulee minulle todella tunteellinen. Toivon todella, että pystyisimme siellä hyvään suoritukseen. Se kilpailu ei päätä uraani McLaren-Hondalla, mutta se aloittaa elämässäni uuden aikakauden, jota odotan todella positiivisin mielin.

– Tuntuu hienolta sulkea yksi sivu kirjasta ja avata toinen. Odotan isolla innolla, mitä tulevaisuus tuo eteeni, Button sanoo.