Max Verstappenilta näpäkkä kommentti Mercedeksen syytöksiin

Red Bullin Max Verstappen oli pitkään kiinni Brasilian GP:n kolmosruudussa, mutta Ferrarin Kimi Räikkönen tiputti nuorukaisen lopussa niukasti neljänneksi.

Verstappen valitti autossaan ilmenneen balanssiongelmia, mikä vaikeutti ajamista viimeisellä nopealla kierroksella.

– En tiedä mitä tapahtui, balanssi muuttui niin paljon. Meidän täytyy tarkistaa asia. Ongelmia ilmeni myös renkaiden kanssa. Toiseen sektoriin tultaessa renkaat olivat jo aivan loppu, Verstappen kertasi.

Verstappen on myös ollut viikonloppuna osana yhtä eriskummallista tapausta, joka ei tällä kertaa liity suoraan häneen. Mercedes-pomo Toto Wolffin kerrotaan soittaneen Maxin isälle Jos Verstappenille ja pyytäneen, ettei nuorukainen sotkisi Mercedesten keskinäistä mestaruustaistoa. Lehdistöaitauksessa kysyttiin Maxin mielipidettä asiaan.

– Kaikenlaisesta on ollut puhetta. Mutta me olemme täällä kisataksemme omaa kisaamme, emmekä kilpaile Mercedeksen edulle.