F1-kauden 2016 toiseksi viimeinen osakilpailu Brasilian Interlagosissa on saamassa lisää jännitystä osakseen viikonlopun sade-ennusteen osalta. Vajaa viikko ennen osakilpailun käynnistymistä kilpailuviikonloppu tultaisiin ennusteen mukaan viemään läpi epävakaissa olosuhteissa.

Perjantaiharjoituksia sotkemaan on ennustettu sadetta, ja myös lauantain ja sunnuntain osalta sadepilvet jäävät roikkumaan radan ylle. Kahden viimeisen päivän osalta rata pysyisi kuitenkin kuivana, ainakin tämänpäiväisen ennusteen mukaan. Brasilian ilmaston seurauksena epävakaisuus voi kuitenkin hyvinkin kääntyä vielä sateen puolelle.

Märän kelin kisa ei ole Brasiliassa mikään tilastoharvinaisuus. Viimeksi kilpailu ajettiin kosteissa olosuhteissa kaudella 2012.

Dimi PAPADOPOULOS

@f1enigma
#BrazilGP weather forecast