Lewis Hamilton ei ole yhdeksästä yrityksestä huolimatta koskaan voittanut Brasilian GP:tä, muttei keksi itse syitä, miksi niin on. Ensi viikonloppuna hänen on todennäköisesti pakko voittaa, pitääkseen maailmanmestaruushaaveensa elossa. Yhdeksässä Brasilian GP:ssään Hamilton on ollut podiumila vain kolmesti, keskeytyksiä on kaksi.

Hamilton on voittanut nyt peräkkäin sekä USA:n että Meksikon GP:n. Jos Nico Rosberg voittaa Brasiliassa, hän varmistaa mestaruuden.

Hamilton ei kuitenkaan mieti heikkoa historiaansa Brasiliassa.

– En mieti nyt menneitä, enkä maailmanmestaruutta, ainoastaan yksittäisen kilpailun voittamista ja sitä, että pystyn tekemään parhaan mahdollisen suorituksen, Hamilton sanoo Crash.netillä.

– En tiedä, miksi en ole voittanut koskaan Brasiliassa. Kerran olin lähellä McLarenilla, mutta muistaakseni Nico Hülkenberg kilkkasi minut ulos. Kun ajan parhaalla tasollani, yleensä voitan. Lähden Brasiliaan samalla mentaliteetilla kuin kahteen edelliseenkin GP-viikonloppuun.

– Viime vuonna Interlagosin aika-ajossa hävisin Nicolle vain joitakin sadasosia. En keksi, miksi en voisi voittaa nyt, Hamilton mietti.