Lewis Hamilton ja Serena Williams on nähty usein yhdessä. Williamsin läsnäolo varikolla on herättänyt romanssihuhujakin.

Hamilton sanoo, että on saanut Williamsilta paljon inspiraatiota. Sitä tarvitaankin sunnuntaina, sillä Hamiltonin pitäisi kuroa Nico Rosbergin 12 pisteen kaula umpeen.

– Tulemme samanlaisista lähtökohdista ja meillä on ollut hyvin samanlaiset perheet. Molemmissa isä on ollut selkeä perheen pää. Olen seurannut hänen uraansa paljon ja inspiroitunut siitä. Hän on yksi sukupolvemme hienoimmista urheilijoista, Hamilton sanoo ESPN:n mukaan.

– Aika ajoin hän antaa minulle vielä puheillaan lisämotivaatiota, sellaista taikaansa. Myös hänen sisarensa Venus puhuu paljon viisaita, joten saan häneltäkin inspiraatiota ja ihailen heitä kumpaakin, Hamilton sanoo.