Renault-tallissa jatkopestin myös ensi kaudeksi lunastanut Jolyon Palmer tulee säilyttämään paikkansa tallissa myös tulevaisuudessa, mikäli hän pystyy pistämään kampoihin uudelle tallikaverilleen Nico Hülkenbergille, lupaa tallipomo Frederic Vasseur.

Asiantuntijapiireissä arvostusta nauttiva saksalainen liittyy ranskalaistalliin Force Indialta. Palmer sai pitkällisen vatvomisen jälkeen jatkaa tallissa, kun sopiva korvaajaehdokasta ei löytynyt. Yhden MM-psiteen tulokaskaudellaan ajanut britti haluaa näyttää ensi vuonna ansaitsevansa paikkansa.

Palmerin paikka tallissa kauden 2017 jälkeen on kaikkea muuta kuin varma. Muun muassa Williamsin Valtteri Bottasta pidetään erittäin vahvana korvaajaehdokkaana entiselle GP2-sarjan mestarille. Vasseur luottaa kuitenkin ensi vuoden kuljettajaansa.

– Jolyonilla on nyt paikka näyttää potentiaalinsa. Nico on hänelle erinomainen mittatikku, ja jos hän pystyy vastaamaan tallikaverinsa vauhtiin, en näe syytä olla jatkamatta yhteistyötä hänen kanssaan, Vasseur myöntää motorsport.comille.