Haasin insinöörijohtaja Ayao Komatsu myöntää, että tiimi on kauden 2017 kehitystyössään hiukan jäljessä alkuperäisestä aikataulusta.

Komatsu varoittaa, että uuden auton tekeminen kauden 2017 sääntöihin sopivaksi on heille suuri haaste – paljon isompi kuin monille kokeneille tiimeille.

– Sääntöjen muuttuminen on toki vain yksi uusi ulottuvuus. Vaikka niitä ei olisikaan, tekisimme juuri nyt ihan samoja asioita – eli yrittäisimme laittaa kaikkia palikoita kohdilleen ensi kautta varten, Komatsu sanoo Motorsport.comille.

– Mitä uudet säännöt sitten tarkoittavat? Autot muuttuvat poikkeuksellisen paljon, joten ensi kaudella sitä on pystyttävä kehittämään enemmän ja tasaisemmin pitkin vuotta. Tänä vuonna se on ollut helpompaa, kun automme on perusteiltaan ollut hyvä ja säännöt pysyneet samoina.

– Kun opimme ymmärtämään autoa ja sääntöjä enemmän ja tekemään työmme vielä ammattilaisemmin, kilpailukykymme paranee. Mutta kuvitellaan tilanne, että pystyisimme ensi kaudella parantamaan kauden aikana vain saman verran kuin tällä kaudella. Jos niin käy, jäämme jalkoihin, Komatsu ennustaa rehellisesti.

– Isot tiimit pistävät paljon resursseja kehitystyöhönsä ja päivityksiin ihan varmasti ensi vuonna. Jos katsotaan kolmea ensimmäistä tiimiä Mercedestä, Red Bullia ja Ferraria, ne ovat jo menneet. Sitten tulevat Force India, Williams, McLaren, Toro Rosso. Ja sitten me.