Ferrari ei järjestä tänä vuonna jo perinteeksi muodostunutta joulupäivällistään italialaistallin työntekijöille, kertoo F1-toimittaja Leo Turrini. Päätöksen jättää juhla väliin teki Ferrarin pääjohtaja Sergio Marchionne.

Syytä juhlattomuuteen ei kerrottu, mutta Marchionnen uskotaan haluavan herättää tallin työntekijät tajuamaan kauden olleen paha epäonnistuminen. Ennen kauden viimeistä kisaa talli on jäänyt voitoitta, ja se on tipahtanut radalla Mercedeksen ja Red Bullin kyydistä.

Aiempina vuosina järjestetyllä joulupäivällisellään talli on halunnut kiittää henkilökuntaansa rankan F1-vuoden päätteeksi. Takavuosien lihavina menestyskausina iloa riitti, ja kuljettajat intoutuivat useana vuonna esiintymään joulupukkeina tallin henkilökunnan jälkikasvulle.