© Kuva: Getty Images

Felipe Massa viimeisestä kotikisastaan: ”Haluan täällä podiumille!”

Uransa tähän kauteen lopettavan Williamsin Felipe Massan kauden paras sijoitus on toistaiseksi viides. Silti hän odottelee kotikisastaan Brasiliasta jopa palkintopallipaikkaa.

Williams on jäänyt tällä kaudella pahasti kärkikolmikon tahdista. Se ei kuitenkaan estä Massaa haaveilemasta menestyksestä.

– Olen voittanut täällä kahdesti ja ollut vuosien varrella monesti palkintopallilla, haluan nyt yhden palkintopallisijan lisää. Tiedän ettei se ole helppoa, mutta teen kaikkeni kotiyleisön ja Brasilian eteen viimeisessä kilpailussani täällä, Massa sanoo F1i.comin mukaan.

– Aion nauttia joka ikisestä kierroksesta ja haluan hyvän tuloksen täältä enemmän kuin mistään muualta. Viikonlopusta tulee mahtava ja samalla varmasti tunteellinen, Massa arveli.

(Edit: klo 16.41 korjattu toiseen kappaleeseen McLarenin tilalle Williams)

» Pistetilanne, tuoreimmat uutiset, kisakalenteri…  tutustu F1-erikoissivuumme!