Williamsin Felipe Massa lähtee viikon päästä ajettavaan Brasilian GP-kilpailuun haikein mielin. Ura päättyy, joten hän ajaa nyt viimeistä kertaa koti-GP:nsä.

Massa kirjoittaa tunnelmistaan Motorsport.comin kolumnissaan.

– Meksikon GP:n jälkeen menin suoraan Sao Pauloon. Kotikisaan valmistautuminen on aina erityisen tärkeää, nyt vielä normaaliakin tärkeämpää. Se on urani viimeinen Brasilian GP ja olen varma, että siitä tulee yksi urani erityisimmistä kilpailuista.

– Juuri Interlagosissa otin ensimmäisen askeleeni kuljettajana. Siellä olen myös toteuttanut yhden suuren unelman, voittanut kotikilpailun. Jokainen kuljettaja haluaa aina voittaa kotikisansa, mutta meille brasilialaisille sillä on vielä hiukan suurempi merkitys, Massa kirjoittaa.

– Ja minä olen onnistunut tekemään sen kahdesti, mikä on ihan uskomaton juttu. Nämä ovat todella erityisiä aikoja minulle, viimeinen kotikisa mahtavan yleisön edessä. Odotan todella paljon radalle pääsyä.

– Taistelemme yhtä tiukasti valmistajien nelossijasta MM-sarjassa, jos missä, niin Interlagosissa haluaisin meidän pystyvän venymään. Fanien tuki minua kohtaan on ollut aina hieno ja haluan antaa heille jotakin hurrattavaa. Tulossa on viikonloppu, jota en unohda koskaan.