Felipe Massa päättää pitkän uransa tähän kauteen. Hän kuitenkin paljastaa, että olisi voinut vielä jatkaa uraansa.

35-vuotias brasilialaiskonkari kertoo, mikä oli suuri syy hänen lopettamiselleen.

– Ei epäilystäkään, olisin jatkanut, jos minulla olisi kilpailukykyinen autoallani, Massa sanoi brasilialaiselle Globolle.

– Olen aina kilpaillut voittaakseni, ajatuksissani nouseminen korkeimmalle korokkeelle. Mutta viime ajat eivät ole olleet meille helppoja, Massa viittaa Williamsin tämän kauden vaikeuksiin.

– F1:ssä on nyt 3-4 kovaa tiimiä ja me olemme tällä hetkellä keskikastin tiimi. Näin aika mahdottomaksi ajatukseksi sen, että saisimme vielä aikaan voittaja-auton.

– En halunnut jatkaa tavalla, mihin en olisi ollut tyytyväinen. Ymmärsin, että minun on aika lähteä, Massa tilitti.