F1:n tilastoista löytyy mielenkiintoisa yksityiskohtia. SuomiF1 -sivusto perkasi tilaston. Kun katsotaan keskeytysten määrää, niissä on suuria eroja. Eniten keskeytyksiä tällä kaudella on McLarenin Jenson Buttonilla ja Manorin Pascal Wehrleinilla, molemmilla viisi 19 kilpailusta eli heidän keskeytysprosenttinsa on peräti yli 25.

Toisessa päässä Red Bullin Daniel Ricciardo ja Force Indian Sergio Perez eivät ole keskeyttäneet kertaakaan. Tosin Perez jäi matkan varrelle Itävallassa, mutta ajoi yli 90% kisapituudesta, joten häntä ei laskettu keskeyttäneeksi.

Suomalaisista Williamsin Valtteri Bottas on ollut todella luotettava, keskeytyksiä on vain yksi. Kimi Räikkösen Ferrari on jäänyt radanvarteen kolmesti.

Myös tallikaverien vertailu on kiinnostavaa. Kun Red Bullilla Ricciardo ei ole keskeyttänyt kertaakaan, Max Verstappen on kolmesti. Vielä isompi ero on Force Indialla. Perezillä ei keskeytyksiä ole, mutta Nico Hülkenbergilla peräti neljä. Tuuria vai taitoa?

Talleista eniten keskeytyksiä on Toro Rossolla, Manorilla, McLarenilla ja Sauberilla, kahdeksan kaikilla. Toisessa päässä Red Bull, Mercedes ja Williams ovat keskeyttäneet vain kolmesti.

Ferrarin epäluotettavuudesta kertoo se, että he ovat keskeyttäneet jo kuusi kertaa.

Kuljettajien keskeytystilasto 2016:

5 keskeytystä: Jenson Button (McLaren), Pascal Wehrlein (Manor)
4 keskeytystä: Nico Hülkenberg (Force India), Daniil Kvjat (RedBull/Toro Rosso), Jolyon Palmer (Renault), Esteban Gutierrez (Haas), Marcus Ericsson (Sauber), Felipe Nasr (Sauber)
3 keskeytystä: Kimi Räikkönen (Ferrari), Sebastian Vettel (Ferrari), Max Verstappen (Toro Rosso/Red Bull), Fernando Alonso (McLaren), Carlos Sainz jr (Toro Rosso), Romain Grosjean (Haas), Kevin Magnussen (Renault)
2 keskeytystä: Lewis Hamilton (Mercedes), Felipe Massa (Williams)
1 keskeytys: Nico Rosberg (Mercedes), Valtteri Bottas (Williams)
Ei keskeytyksiä: Daniel Ricciardo (Red Bull), Sergio Perez (Force India)

Tallien keskeytykset 2016:

Toro Rosso, Manor, McLaren, Sauber 8
Haas, Renault 7
Ferrari 6
Force India 4
Red Bull, Mercedes, Williams 3

(Tallikeskeytyksiin on laskettu myös Manorin Rio Haryanton ja Esteban Oconin sekä McLarenin Stoffel Vandoornen kilpailut, vaikka he eivät ole ajaneet täyttä kautta. Samoin Max Verstappenin aika Toro Rossolla ja Daniil Kvjatin Red Bullilla)