Sauber on edelleen nollakerhossa valmistajien MM-sarjassa. Pisteille olisi pakko päästä, Manor on vain yhden pinnan edellä ja jaossa on isot kasat rahaa myös häntäpään tiimeille sijoituksen mukaan.

Sauber on parantanut koko ajan sen jälkeen, kun sai Singaporeen uuden aerodynamiikkapaketin. Marcus Ericsson ajoi kauden parhaan sijoituksensa Meksikossa ja oli 11:s.

– Pääsemme koko ajan lähemmäs, ja nyt ajoin urani parhaan kilpailun. Singaporen jälkeen olemme ottaneet joka kilpailussa askeleen parempaan – bam, bam, bam, Ericsson kuvaili Motorsport.comilla.

– Jos jatkamme tekemistä samaan malliin, se piste tai pisteitä tulee sieltä vielä kahdessa viimeisessä kilpailussa, on ihan pakko tulla, ruotsalainen uskoo.

Jäljellä on Brasilian ja Abu Dhabin GP:t.

– En voi sanoa, että ne radat sopisivat meille täydellisesti, mutta esimerkiksi Brasiliassa tapahtuu aina paljon yllättävää – kädet ristiin ja toivotaan, että niin käy nytkin.