BBC:n formulatoimittaja Andrew Benson on kirjoittanut taustoittavan artikkelin, jossa hän perkaa McLarnein entisen pomon Ron Dennisin kokemia potkuja.

Benson nostaa potkujen perimmäiseksi syyksi Dennisin ja brittitallin toisen suuromistajan Mansour Ojjehin välisen välirikon. Dennis ja Ojjeh tekivät yhteistyötä tallin johdossa yli 30 vuotta, kunnes kaksikon välillä tapahtui jotain, mikä rikkoi ystävysten välit. Ojjeh sekä tallista 50 prosentin omistajuuden hankkinut bahrainilainen sijoitusyhtiö Mumtakalat pakottivat yhteisvoimin Dennisin irtisanoutumaan McLaren Groupin pääjohtajan paikalta. Twitterissä Benson paljasti tietävänsä tarkempia yksityiskohtia siitä, mikä välirikon on aiheuttanut, mutta hän ei suostunut tuomaan asiaa julkisuuteen.

Dennisille tarjottiin mahdollisuutta luopua vallankahvasta kaikessa hiljaisuudessa, mutta tallin suuruuden luonut britti kävi vastaiskuun häntä kohtaan hyökänneitä vastaan. Ensiksi hän yritti ostaa kiinalaisrahoituksella itselleen enemmistöosakkuuden tallista, mutta suunnitelman kariuduttua ja pakon sanelemana hän jätti lopulta McLarenin näpäyttämällä muita omistajia lehdistötiedotteessaan.