Volkswagenin yllättävä vetäytyminen jo tämän kauden jälkeen aiheutti ikävän tilanteen nelinkertaiselle maailmanmestarille Sebastien Ogierille sekä erityisesti Jari-Matti Latvalalle.

Molemmilla juoksee palkka ensi vuonnakin Volkswagenilta, mutta ajopaikkojen kanssa on tiukempaa. Ogierin näytöillä paikka löytyy, mutta todella heikon kauden ajaneen Latvalan tilanne on toinen.

Latvala on MM-sarjassa ennen päätöskilpailua vasta kuudentena, vaikka alla on kirkkaasti sarjan paras auto.

Hän on 19 pistettä jäljellä jopa tiimin kolmoskuljettajaa Andreas Mikkelseniä, joka on nyt hänkin ilman ajopaikkaa ensi kaudella.

Citroenin tallipäällikkö Yves Matton myöntää, että Ogier kiinnostaa – siltikin, että heillä on jo sopimus ensi kaudesta Kris Meeken, Craig Breenin ja Stephane Lefebvren kanssa.

– Meillähän on jo sopimukset kolmen kuljettajan kanssa. Jos Ogier soittaa minulle, vastaan kyllä puhelimeen. Vaikka emme tule vaihtamaan kuljettajia, myönnän, että tilanne olisi mielenkiintoinen, jos nelinkertainen maailmanmestari olisi kuvioissa mukana, Matton sanoo moniselitteisesti Autosportille.

Sen sijaan Jari-Matti Latvala ei Mattonia kiinnosta.

– Olen kohtelias mies, joten jos muut Volkswagenin kuljettajat soittavat, vastaan toki heillekin. Mutta heidän kohdallaan tilanne on täysin eri: he eivät ole ranskalaisia, eikä heillä ole maailmanmestaruuksia.