F1-talli Williamsin kisakuljattajaksi ensi kaudeksi vahvistettu Lance Stroll oli luonnollisesti onnesta soikeana odotetun sopimuksen vahvistuttua vihdoin tänään torstaina. 18-vuotias kanadalainen ei malta odottaa ensi kauden alkua.

Stroll on ollut Williamsin suojatti jo useamman kauden ajan. F3-tittelin tänä vuonna ylivoimaisesti voittaneen Strollin yleneminen brittitallin kuljettajaksi oli kenties koko F1-varikon huonoiten pidetty salaisuus jo kuukausien ajan. Stroll on muun muassa yksityistestannut ahkerasti tallin kauden 2014 kilpuriaan.

– Kaksi edellistä kauttani F3-sarjassa ovat opettaneet minua paljon, mutta kehittymistä riittää vielä. Onneksi olen vielä nuori. Olen tutustunut tallin kauden 2014 kilpuriin elokuusta lähtien ja kaikki on sujunut hyvin, Stroll toteaa tallin tiedotteessa.

– Auto on ihmeellinen, ja tehoa riittää. Olen oppinut paljon auton downforcesta, DRS:stä, rengaskulutuksesta ja oikeanlaisen ajorytmin löytymisestä. Olen jokaisen ajokerran jälkeen enemmän ja enemmän luottavaisempi.

Strollilla on taustallaan vahva taloudellinen tuki isänsä kautta, mutta se ei silti poista sitä faktaa, että poika on tehnyt myös tulosta radalla.

– Olen voittanut jokaisen alemman luokan sarjan, johon olen osallistunut. Olen siis mielestäni ansainnut paikkani F1:ssä. Haluankin kiittää kaikkia, jotka ovat tehneet tämän mahdolliseksi.