Valtteri Bottas oli FIA:n lehdistötilisuudessa Austinissa. Heti ensimmäinen kysynmys oli kohtalaisen suora.

Bottakselle kerrottiin, että hän on nyt sivunnut Jim Clarkin ennätystä pisimmästä F1-urasta pelkästään yhdessä tiimissä. Sen jälkeen kysymys oli tiukka: Onko aika lähteä vai jäädä?

– En kerro vielä, siihen menee hetki aikaa ennen kuin asiat ovat julkistamiskunnossa ensi kauden suhteen. Mutta onhan tuo hauska fakta. Minulla on ollut todella hienoa aikaa tässä tiimissä ja olemme saavuttanet yhdessä hyviä tuloksia. Mutta minulla on sellainen tunne, että voimme saavuttaa vielä enemmän. Joten katsotaan, mitä tapahtuu, vihjasi Bottas jatkostaan Williamsilla.

Bottakselta kysyttiin, onko hän yllättynyt siitä, että on ollut kahdessa viime GP:ssä kymmenen parhaan ulkopuolella aika-ajossa.

– Ilman muuta olen. Meillä on ollut maksimivauhdin kanssa hiukan ongelmia parissa viime kilpailussa. Tiimi on keskittynyt jo todella paljon ensi kauden autoon. Jos jotkut tiimit vielä pystyvät parantamaan autojaan, se voi olla meille haitta tietyillä radoilla. Mutta olen ihan varma, että jäljellä olevat kilpailut sopivat meille ihan hyvin ja pystymme tekemään hyvää tulosta, Bottas vastasi.