Renault’lla ollaan pantu ilolla merkille tallin kohentunut vauhti viime kisoissa. Ranskalaismerkki uumoilee nousseensa jo taistelemaan F1-sarjan keskikastin tallien kanssa samaan kastiin.

Talli saavutti pisteitä kahdesta perättäisestä osakilpailusta, kun Kevin Magnussen oli Singaporessa kymmenes, ja tallikaveri Jolyon Palmer toisti suorituksen Malesiassa. Myös viime kisassa Japanissa Palmerin vauhti oli tallin mukaan riittävä pistetaistoon, mutta jumiutuminen ruuhkaan esti nousun kympin sakkiin.

Palmer onkin sitä mieltä, että taistelu loppukauden kilpailuissa tulee olemaan tiukkaa kärjen takana.

– McLarenilla oli Japanissa vaikeaa, Toro Rosson vauhti on hiipunut, ja Japanissa olimme tasoissa Williamsin kanssa kilpailuvauhdissa. Jos pystymme pitämään yllä tämän vauhdin, voimme saavuttaa lisää pisteitä loppukauden kisoista, sillä olemme iskuasemissa, mikäli kärkitallit ajautuvat ongelmiin, Palmer tiedostaa.