F1-kausi lähenee vääjäämättä loppua. Viikonloppuna ajetaan Meksikossa, joka tarjoa ison haasteen autoille ja kuljettajille – ei vähiten korkean ilmanalan vuoksi.

Lewis Hamilton otti kauden seitsemännen voittonsa USA:n GP:ssä. Aika ja ennen kaikkea kisat ovat kuitenkin käymässä vähiin; ero Nico Rosbergiin on yhä 26 pistettä ja jäljellä kolme GP:tä. USA:n voitto oli Hamiltonille uran 50:s.

– Tuntui hienolta ottaa uran 50:s voitto parin vaikean viikonlopun jälkeen. Nyt on pidettävä vain mieli positiivisena, eikä murehdittava menneitä. Kun teet töitä ja treenaat kovaa, tulee tulosta, Hamilton sanoo Read Motorsportilla.

– Siinä vaiheessa kun ajattelet edes luovuttaa, olet jo hävinnyt. En ole elämässäni antanut koskaan periksi, enkä aio antaa nytkään.

Hamilton tarvitsee loppukaudesta yhden Nico Rosbergin lipeämisen, vaikka voittaisi kaikki loput kilpailut. Meksiko, jos mikä on paikka, missä voi sattua ja tapahtua.

– Se on ihan hullun liukas rata, korkea ilmanala kadottaa downforcea entisestään. Vaikka se oli liukas ja kilpailu oli viime vuonna turhauttava, minulla oli siellä silti hauskaa. Odotan todella, että pääsen näyttämään siellä.

– Kaiken muun lisäksi siellä on paras yleisö, mitä olen koskaan nähnyt. Ihmiset ovat täynnä energiaa ja ovat todella intohimoisia tätä lajia kohtaan, Hamilton innostuu.