Mercedeksen Nico Rosberg sympatiseeraa tallikaveriaan Lewis Hamiltonia, jonka moottoririkko Malesiassa vei tältä varman voiton vain 16 kierrosta ennen maalia.

Rosberg oli jo menettämässä MM-johtoaan, mutta itse asiassa lisäsi sitä 15 pisteellä, kun hän nousi Hamiltonin keskeytyksen ansiosta kolmanneksi.

– Se oli varmasti Lewikselle todella hankala ja raskas päivä. Tiedän hyvin, kuinka rankkoja tuollaiset kokemukset ovat. Olen kokenut saman pari kertaa, esimerkiksi Abu Dhabissa 2014, Rosberg sanoo GP Updatelle.

– Se tunne on aina täysin kaamea, mutta olen varma, että Lewis iskee vielä takaisin, hän on todellinen taistelija.

Vaikka Rosbergilla on nyt 23 pisteen kaula MM-sarjassa, hän ei aio muuttaa suhtautumistaan kilpailuihin, eikä ala varmistella.

– Asennoidun edelleen samalla tavalla, eli otan täysin kisan kerrallaan. En voi alkaa ajatella yhtään sen pidemmälle, koska tässä lajissa voi sattua aina ihan mitä tahansa. Suzukassa menen taas radalle ja yritän vain voittaa kilpailun, Rosberg selvitti ajatusmaailmaansa.