Kun Nico Hülkenbergin sopimus Renaultille julkistettiin ennen Yhdysvaltain GP-kilpailua, saksalainen on sen jälkeen ajanut todella vahvasti.

Jo Austinissa hän oli hyvä: aika-ajoissa tuli seitsemäs sija ja tallikaveri Sergio Perezin päänahka, mutta kilpailu päättyi keskeytykseen jo avauskierroksen kolaroinnissa.

Meksikossa Hülkenberg pesi jopa Ferrarit aika-ajossa ja oli viides, kilpailussakin loppusijoitus oli seitsemäs. Jälleen molemmissa paremmin kuin tallikaveri Perez.

– Kaikki tuntuvat haluavan tietää tuon asian. Voi olla, että se vaikuttaa ainakin jotenkin tiedostamatta, kun tiedän, mitä teen ensi kaudella, saksalaiskuljettaja sanoo Auto Motor und Sportille.

– Kyllä positiiviset asiat aina antavat pientä lisävirtaa. Jos olet onnellisempi, saatat olla myös hiukan nopeampi. Mutta toisaalta kauden loppua kohden olen myös alkanut ymmärtää autoa ja sen säätämistä paremmin, joten todennäköisesti kyse on näiden asioiden yhteisvaikutuksesta, Hülkenberg arveli.